Ai tätä kevättä! Japanin ja Suomen välisen aikaeron aiheuttama jetlagi alkaa pikkuhiljaa hälvetä. Täällä on kevät. Aurinko paistaa eikä taivaalla ole pilvenhattaraakaan. Minulla on kunnon keväthurmos päällä.
Siitä hetkestä lähtien ku laskeuduttiin Helsinki-Vantaalle, näin auringon ja kevään, mieli valtautui odotuksesta, toiveista, haaveista mutta myös lähestyvästä ajan loppumisesta, stressistä ja odotettavissa olevasta pikkustressistä. Alkoi jännittää, vain kuukausi enää, ja lähtisin etelän lämpöön töihin. Samalla paniikki, että aika loppuu. En ehdi varmastikaan tehä enää kaikkea mitä haluaisin ennen kuin lähden. Tiedossa on töitä, muuttoa ja läksiäisiä.
En malta nukkua aamuisin, koska on sellainen olo että haluan tehdä jotain, haluan saada jotain aikaiseksi. Mutta kaikki kaverit on päivisin töissä, koulussa tai muuten vain kiireisiä. Kun saisin vain revittyä itteeni niskasta, ottaisin kirjan, kameran ja musiikkia ja lähtisin vain kävelylle. Kohta aionkin, ainakin kävelylle, koska lähden käymään taas äitin luona. Ehkä voin myös lisätä musiikkia, tai sitten vain kuuntelen nastarenkaiden rapinaa sulassa asfaltissa.
Haluaisin nähdä ihmisiä. Saada tolkkua ja ymmärrystä asioihin. Pitäisi toimia vielä kun aikaa on enemmän. Viimeisinä päivinä se jää kaduttamaan, jos ei tehnytkään mitään asialle. Mutta silti en saa nostettua puhelinta soittaakseni! Ärsyttävää. Tuntuu myös siltä, että haluaisi sovittaa kaikki vanhat riidat, jotta sitten kun lähden, olisi hyvä mieli lähteä. Siivota 'to be continued' - sivu siistiksi.
16.4 alkaa uusi vaihe elämässä enkä haluaisi edellistä vaihetta jättää keskeneräiseksi. Kaikkeen tähän tarvittaisiin vain pisara enemmän rohkeutta. Ja tajuaminen, että en menetä mitään jos teen sen. Tätä menoa tuhlaan vain aikaani ja energiaani ajattelemalla liikaa.
Rakastan kevättä! Paitsi tänä vuonna, koska se muistuttaa minua suomen kesästä, jota en tänä vuonna tule saamaan. Rakastan kevättä silti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti