Ragetuttaa

Huh, kylläpäs kaikki nyt tuntuu ärsyttävän ja turhauttavan. Aikasemmin panikoin, että aika loppuu, mutta nyt kun esim viikolla on vapaata töistä, eikä kukaan (muilla on koulut ja työt ja yleinen kiire tai väsymys) tai mikään jaksa innostaa ni tulee sellanen olo, että joko voisin aloittaa lähtölaskennan ja ottaa varaslähdön kesään. Mitä mä täällä lusin ku vois olla jo jotain mielekästä tekemistä? Toki, pitäshän sitä pakata ja ettiä kenkiä ja blaaaah mut ei jaksa? Ei huvita? Ja mikä vois olla vielä ärsyttävämpää ku se, et ei oo mitään tekemistä ja joudut kattelee niitä laatikoita ja säkkejä ja nyssyköitä ja pussukoita joka puolella. Ei pysty tekemään enää normaaleja aamutoimia ku voiveitsikin pitää kaivaa jostain pahvilaatikon pohjalta. Ei sillä, että mulla vielä mitään laatikoita edes olis joihin pakata. Jospa niitä huomenna löytyis jostain..

Tässä nykymaailmassa on puhelimet, facebookit, facebookit puhelimessa jne puhumattakaan mistään vanhanaikaisista yhteydenottotavoista. Olen ehkä liian nykyaikainen ja laiska, mutta kyllä tuo puhelin ja facebook tuntuu olevan ne perus yhteydenottovälineet, ei sitä kirjepostia oo tullu kauheesti lähetettyä. Eikä edes sähköpostia. Olen vahvasti myös sitä mieltä, että välillä puhelimen vois jättää kotiin, jos lähtee kävelylle rentoutumaan. Ei aina tarvii olla tavoitettavissa. Mutta pliis, edes joskus! Vaikka sitten seuraavana päivänä, mutta mun mielestä viikon ''odotusaika'' on jo vähän turhaa.
    Jos on laittanut viestiä, eikä siinä ole kysymysmerkkiä, saa siihen silti vastata. JA niinkuin Katri ystäväiseni on kiteyttäny, että yksi kysymys kerrallaan - varsinkin miehille- muuten ne hämmentyy, eikä sitten uskalla varmastikaan vastata yhteenkään kysymykseen. Toki poikkeuksia tapahtuu, jos nainen on erehtynyt lataamaan viestiin useamman kuin yhden kysymysmerkin. Ehkä tää nyt on vaa sattumaa et mulle on täs viimeaikoina tuntunu käyvän näin. Ehkä luulen vaan, tai sitte ihmisiä ei oikeasti vaa kiinnosta vastailla mulle. Miten vaan, ei jotenki jaksa enää välittää. Silti ajattelin kyl vastata jatkossaki kaikkiin mahdollisiin viesteihin mitä mulle joku lähettää, ja jos mahollista, ni kyllähän sitä siihen luuriin voi vastataki ku se pirisee.

Selkeesti mulla on liikaa aikaa ajatella ja kun ajattelee liikaa, turhautuu. Ja huipentuma on siinä et ku on vatvonu niitä juttuja mielessä vaikka kuinka pitkään, ei asia ole loppujen lopuksi muuttunutkaan ollenkaa, vaan vielä junnataan samassa lähtötilanteessa kuin viikko sitten ennen kun rupesi pohdiskelemaan.

Yleensä en ole jättäny muuttamista näin viimetippaan. Torstaina veli alkaa kantaa kamoja sisälle eikä mulla oo viel yhtäkään pahvilaatikkoa tai jätesäkkiä mihin pakata yhtään mitään. Ehkä alitajuisesti viivyttelen sitä, koska pelkään et siitä tulee yhtä surullinen päivä kuin Haminasta pois muutto. Sulkea kaikki se millä oot yrittäny luoda oloasi kotoisaksi mustiin säkkeihin pimentoon ja aloittaa elämä matkalaukussa. Materiaahan se vaan on, mut paikkoihin voi tulla tunnearvoa. Ja vaikka en ehkä ihan 100% ollukaan ehtiny puolessa vuodessa tähän kotiutua, on se silti haikeeta. Mut se on edessä ja kohdattava, ehkä selviän siitä tällä kertaa helpommin ku on jo pari harjoituskertaa takana. Kyllä tää tahti et pari kertaa vuodessa vaihtaa maisemaa taitaa olla mun juttu. Ei ehi kyllästyä.